Elokuun kuulumiset

 

Heippa,


    Elokuu on jäänyt jo taaksepäin ja kaikki elokuun tapahtumat ja tekemiset myös. Elokuun puolessa välissä tuli aika palata kouluun ja päättää kesäloma. Koulun ohessa kumminkin kerkesi touhuamaan vaikka ja mitä. 


    Koulussa minulla on tällä hetkellä käynnissä ´Retki- ja luontoruokailu´ -kokonaisuus, jonka aikana tutustumme leiriytymiskäytänteisiin, nuotion hyödyntämiseen, luonnossa ruoan valmistamiseen ja luonnonantimien hyötykäyttämiseen. Kurssin aikana teemme erilaisia retkiä ja valmistamme erilaisia ruokia eri keinoin, niin maastossa kuin koulullakin. Itselleni kyseiset aiheet ja toimet ovat jo hyvin tuttuja, olinhan minä seitsemän vuotta partiossa.


    Olemme ensimmäisten viikkojen aikana käyneet metsässä keräämässä marjoja, joista valmistimme marjapiirakoita. Olemme käyneet retkellä Emäsalon Störnasuddenissa; siellä tutustuimme ensimmäistä kertaa trangian käyttöön tällä kurssilla. Valitsimme retkelle parin kanssa mukaan jonkin valmisruokapussin, josta valmistimme itselle päivän ruoan. Yhtenä päivänä tutustuimme erilaisiin teorioihin ja perehdyimme jokamiehenoikeuksiin. Lisäksi olemme opetuskeittiöllä valmistaneet lettuja, mannapuuroa sekä mustikkakiisseliä. 



    Koulun ohella olen ehtinyt vierailemaan useammissakin vierailukohteissa ystävieni kanssa. Elokuun yhtenä viikonloppuna vierailimme Sea Lifessa ihailemassa kaloja ja muita mereneläviä. Samalla reissulla kävimme myös katsomassa "Finland" -lennon The Flying Cinemassa. 







    Sitä seuraavalla viikolla vierailimme Korkeasaaren Kissojen yössä. Valitettavaa kyllä, juuri kun pääsimme perille asti, alkoi vesisade; ja näin ollen monet kissoista pysyivät piiloissaan sateelta suojassa. Vierailumme aikana tutustuimme paljon myös erilaisiin tietoiskuihin reitillämme. Surullisin näkemämme oli tämä kyseinen näky:

         


Kommentit

Suositut tekstit